— Niin, sinä.
— Oh, en minä hänen kunniastaan puhukaan, — vastasi prinsessa Viktoria kovin loukkaantuneena äänen sävystä, jolla isä oli erikoisesti korostanut sanan sinä ja vielä tuon sanan nimenomaisesti uudistanutkin. — Minä vain sanoin, että hän tekee kokeita, siinä kaikki.
— No niin, vaikka hän tekisi kokeita, tutkisi kemiaa, harjoittaisi miekkailua, sorvaisi nojatuolin jalkakiekkoja, vaikka hän soittaisi huilua, löisi rumpua ja rääkkäisi klaveeria, hankaisi viulua, mitä pahaa sinusta siinä on?
— Minä sanon, että hän lähtee tekemään poliittisia kokeita. Ludvig
XV hätkähti.
— Tutkimaan filosofiaa, teologiaa ja jatkamaan Unigenitus-bullan selityksiä; niin että me näytämme hänen hallintoteoriainsa, metafyysillisten järjestelmiinsä ja teologiansa keskellä hyödyttömiltä perheessä, me…
— Jos sisaresi sillä saa autuutensa, mitä pahaa sinä olet siinä näkevinäsi? — toisti Ludvig XV, kuitenkin melkoisen hämmästyneenä, miten samanlaiset Variksen syytös ja se poliittinen esitelmä, jonka Madame Louise oli äsken niin hartaasti hänelle pitänyt lähtiäisiksi, olivat keskenään. — Kadehdittako jo hänen autuuttaan? Silloinpa olisitte huonotapaisia kristittyjä.
— Ma foi, emme suinkaan, — vastasi prinsessa Viktoria, — menköön minne tahtoo, kunhan minun vaan ei tarvitse mennä hänen kanssaan.
— Eikä minun, — jatkoi prinsessa Adelaide.
— Eikä minun, — jatkoi prinsessa Sofia.
— Muuten, hän inhosi meitä, — virkkoi prinsessa Viktoria.