— Anteeksi, mestari, mutta te ette ole vielä selittänyt minulle sitä…
— Kuinka, enkö ole sinulle vielä selittänyt metallikärki-järjestelmääni, johdatin-leijaani? Kun saan valmiiksi eliksiirini, niin esitän asian sinulle. Mutta nyt, ymmärräthän, minulla ei ole aikaa.
— Siis te luulette, että salamaa voi hillitä!
— Sitä ei ainoastaan voi hillitä, vaan voi myöskin johdattaa mihin tahtoo. Kerran, jonakuna päivänä, kun toiset viisikymmentä vuottani ovat loppuneet, jolloin minun on vain rauhassa odotettava kolmatta viisikymmenvuotis-jaksoani, minä pistän ukkosen terässuitsiin ja ohjailen sitä yhtä helposti kuin sinä Djeridiä. Sillä aikaa anna teettää suojahattu savutorveeni, Akharat, minä pyydän sitä rukoilemalla.
— Sen teen kohdakkoin, olkaa huoletta.
— Kohdakkoin, kohdakkoin! Aina vaan puhe vastaisuudesta, aivan kuin se olisi meidän molempain. Voi, minua ei ymmärretä milloinkaan! — huudahti oppinut pyörähdellen nojatuolissaan ja väännellen epätoivoissaan käsiään. — Olkaa huoletta!… Hän käskee minun olla huoletta, ja kolmen kuukauden päästä, ellen ole saanut eliksiiriäni valmiiksi, minulta on kaikki lopussa. Mutta jos minä elän ohi toisen viisikymmen-kauteni, jos minä saan takaisin nuoruuteni, jäsenteni joustavuuden, kyvyn kävellä, silloin minä en tarvitse enää ketään, eikä minulle sanota: "Teen sen kohdakkoin!" Vaan minä sanon itse: "Se on tehty!"
— Mahtanetteko luvata samaa suurestakin tehtävästämme? Oletteko sitä muistanut?
— Oi, kyllä. Hyvä Jumala, jos minä olisin yhtä varma siitä, että saan aivan valmiiksi eliksiirini, kuin timantin valmistamisesta…
— Te olette siis tosiaan varma siitä, mestari?
— Tietysti, koska olen jo tehnyt timantteja.