— Ah, Jumala paratkoon, sitä ei puhu teille ainoastaan minä, vaan koko maailma. Kysykää vaan herttuoilta ja pääreiltä, unohtavatko he ottaa Marly'hin tai Luciennesiin mennessään taskuunsa namusia Zamoren suuta tai helmiä hänen korviaan varten. Minä, joka teille tässä puhun, minä, joka olen Ranskan kansleri tai vähää vailla, mitä luulette minun juuri tässä tullessanne tehneen? Minä kirjoitin Zamorelle juuri virkavaltuutta.
— Kuvernöörin virkaan?
— Niin; hra de Zamore on nimitetty Luciennesin kuvernööriksi.
— Sama kunnia, joka annettiin kreivi de Béarnille kaksikymmenvuotisesta uskollisesta palveluksesta?
— Nimittämällä hänet Blois'n valtiolinnan kuvernööriksi, niin, aivan niin.
— Mikä häpeä, hyvä Jumala! — huudahti vanha kreivitär; — mutta onko nyt monarkia jo aivan tuhon oma?
— Se on ainakin sangen sairas, kreivitär; mutta tiedättehän, että sairasvuoteella makaavalta aina koetetaan kiskoa kaikkia mahdollisia etuja.
— Tiettävästikin; mutta siinä tapauksessa täytyy päästä edes sairaan luokse.
— Tiedättekö, mitä vaadittaisiin, että rouva Dubarry ottaisi teidät suosiollisesti vastaan?
— Mitä sitten?