— Tapahtui, madame.
— Kievarin pihalla?
— Niin.
— Hyvä, minusta saatte todistajan. Minä ajoin kylän ohitse, jossa teidän kimppuunne karattiin, kaksi tuntia tuon tapahtuman jälkeen.
— Todellako, madame? — kysyi kansleri.
— Oi, te olette kovin ystävällinen, — virkkoi varakreivi.
— Ja niin hyvissä ajoin, että koko kylä siitä tapahtumasta puhui, — jatkoi kreivitär.
— Varokaahan itseänne, — sanoi varakreivi, — varokaa kovin! Jos tahdotte auttaa minua tässä asiassa, niin ehkäpä Choiseulit keksivät jonkin keinon antaaksensa teidän sen kalliisti maksaa.
— Niin, — vahvisti kansleri, — se olisikin heille sitäkin helpompaa, kun kreivittärellä on juuri paraikaa oikeusjuttu, jonka päätös mielestäni on sangen arveluttava.
— Monseigneur, monseigneur, — huokaili vanhus ja pusersi otsaansa; — minä syöksyn kuilusta toiseen.