— Senhän tiedät, Versaillesissa.
— On hyvän tärkeää, ettei hän nyt tule näkyviin.
— Kyllä, sen olen hänelle jo sanonut.
— No niin, astupa siis saliin, prinsessani.
Rouva Dubarry avasi pikkuhuoneensa oven ja astui sutireen saliin.
Molemmat näyttelijättäremme noudattivat ylen tunnollisesti kaikkia kohteliaisuusmenoja, joita aika, jolloin kertomamme asiat tapahtuivat, vaati, ja koettivat kaikin tavoin olla toisilleen mieliksi.
Rouva Dubarry ryhtyi ensin sanoiksi.
— Olen jo kiittänyt lankoani, — sanoi hän, — siitä, että hän hankki minulle kunnian saada teidät vieraakseni, ja nyt kiitän teitä itseänne tästä minulle suvaitsemastanne suuresta suosiosta.
— Ja minä puolestani, — vastasi vanha käräjätäti hurmaantuneena, — minä en tiedä, millä sanoin ilmaista syvää kiitollisuuttani, kun näin kohteliaasti otatte minut vastaan.
— Madame, — virkkoi kreivitär jälleen nöyrästi lyykistäen, — minun velvollisuuteni on tarjota kaikin tavoin palvelustani syntyperältään teidän laiselle vallasnaiselle, jos suinkin voin olla teille joksikin hyödyksi.