— Mutta sano kuitenkin.
— En, luulen, että teen vaan jonkun alakuloiseksi.
— Se ei haittaa, lausuhan sentään, mitä johtui mieleesi.
— Ajattelin, että jos ilmaisisit paroonitar d'Alognylle huomautuksen, jonka kuningas virkkoi katsellen Kaarle I:n kuvaa…
— Oi, mutta sehän olisi epäkohteliaisuus, varakreiviseni.
— Se on totta!
— Älkäämme siis enää ajatelko asiaa.
Käräjätäti päästi raskaan huokauksen.
— Se on sangen ikävää, — jatkoi varakreivi aivan kuin puhuen itsekseen, — kaikki olisi mennyt niinkuin tanssi. Kreivitär, jolla on niin loistava nimi ja joka on älykäs nainen, olisi tarjoutunut kummitädiksi paroonitar d'Alognyn sijaan. Kreivitär olisi silloin voittanut oikeusjuttunsa, hra de Béarnista olisi tullut kaartinluutnantti, ja koska kreivitär on saanut maksaa suuria kustannuksia matkustaessaan monta kertaa pakostakin oikeusjuttunsa vuoksi Pariisiin, olisi hän saanut kulut. Ah, sellaista hyvää ei aina tarjota kuolevaisille!
— Oi, eipä ei, — täytyi rouva de Béarnin väkisinkin huudahtaa, aivan ymmällään moisesta odottamattomasta keikauksesta.