— Oh, se on hyvin mahdollista, se, — myönsi rouva Dubarry.
— Kun taas tämä kreivitär, — jatkoi Jean, — hän, jota ei ole tehtävään pyydetty, jota me tuskin tunnemme ja jonka pelkkä sattuma meille tarjoaa, tuntuu minusta joka suhteessa ansaitsevan tilaisuuden tuottamat edut.
Käräjätäti aikoi ehkä väittää sitä vastaan, että varakreivi luuli häntä niin alttiiksi auttamaan, mutta rouva Dubarry ei antanut hänelle siihen aikaa.
— Se on ainakin totta, — sanoi hän, — että moinen menettely ihastuttaisi suuresti kuningasta ja ettei kuningas voisi kieltää mitään henkilöltä, joka sen tekisi.
— Kuinka, etteikö kuningas voisi kieltää?
— Nimittäin, hän muistaisi suopeasti sellaisen henkilön toivomuksia; nimittäin, te saisitte kuulla omin korvin kuninkaan sanovan varakanslerille: "Minä tahdon, että kreivitär de Béarnille ollaan suopeita, ymmärrättekö, hra de Maupeou?" Mutta huomatakseni kreivitär näkee tässä asian järjestelyssä vaikeuksia. Hyvä siis. Mutta toivon, ettei rouva kuitenkaan kiellä minun hyvää tahtoani, — lisäsi varakreivi kumartaen.
— Olen sydämeni syvyydestä kiitollinen teille, monsieur, — huudahti vanhus.
— Oh, syyttä, suotta, — vastasi kohtelias varakreivi.
— Mutta… — jatkoi kreivitär de Béarn.
— Niin, madame?