— Ja tämän asian saisit sinä huoleksesi, varakreivi, sinä, joka äsken olet näyttänyt meille niin loistavaa kekseliäisyyttä, — lisäsi kuninkaan lemmikki nauraen.
— Kuulkaahan nyt, jos hänen Majesteettinsa tekisi kaiken tämän teidän hyväksenne, madame, menettelisikö kuningas oikeudenmukaisesti? — kysyi varakreivi pyrkien Horatiuksen sääntöä noudattaen ratkaisukohtaan.
— Minusta hän olisi aivan kuvaamattoman jalomielinen ja minä olisin nimenomaan kreivittärelle siitä kiitollinen, vakuutettuna, että olisin juuri hänelle velassa moisesta hyvyydestä.
— Te siis tahdotte tosiaan ymmärtää tämän keskustelumme vakavasti? — kysyi kuninkaan lemmikki.
— Kyllä, madame, todella vakavasti, — vastasi vanha kreivitär aivan kalpeana ajatellessaan sitoumusta, johon nyt ryhtyi.
— Ja te sallitte minun puhua hänen Majesteetilleen teistä?
— Suokaa minulle se kunnia, — vastasi käräjätäti huokaisten.
— Madame, se tehdään, ja jo heti tänä iltana, — sanoi kreivitär Dubarry nousten ylös. — Ja nyt, madame, toivon voittaneeni teidän ystävyytenne.
— Ja teidän ystävyytenne on minusta niin suuriarvoinen, että luulen tosiaan näkeväni suorastaan unta, — vastasi vanhus alkaen jälleen lyykistellä.
— Kuulkaahan nyt, toistetaan vielä kerran ehdot, — virkkoi Jean tahtoen saada kreivittären niin henkisesti vakuutetuksi asiasta kuin ihminen tarvitsee toteuttaakseen aineellisia aikeitaan. — Niin, ensistäänkin satatuhatta livreä vahingonkorvausta oikeuskuluista, matkakustannuksista, asianajajan palkkiosta ja niin edelleen, ja niin edelleen.