Varakreivi ja hänen kälynsä katselivat häntä ikkunasta, nähdäkseen vaunuihin menoon asti tuon rakkaan kummitätinsä, jota oli niin paljon saatu etsiä ja joka oli niin suurella vaivalla viimein löytynyt.
Juuri kun rouva de Béarn tuli ulkoportaitten juureen, keinui pihalle kantotuoli ja muuan nuori nainen pujahti sen ovesta ulos.
— Ahaa, valtiatar Chon, — huudahti Zamore avaten paksut huulensa suhdattoman laajalle; — hyvää iltaa, valtiatar Chon!
Rouva de Béarn jäi seisomaan toinen jalka vaunun laudalla; hän oli tulijassa tuntenut saman naisen, joka oli käynyt hänen luonaan maalla muka mestari Flageot'n tyttärenä.
Jean Dubarry oli heti lykännyt ikkunan auki ja koetti siitä hurjasti huitoen antaa sisarelleen merkkejä, mutta Chon ei niitä huomannut.
— Onko se pikku typerys Gilbert täällä? — kysyi Chon huomaamatta vanhaa kreivitärtä.
— Ei, madame, — vastasi eräs lakeijoista, — häntä ei ole näkynyt.
Nyt vasta huomasi Chon Jeanin viittomiset, kun sattui katsomaan ylös.
Ja kun hän katsoi Jeanin käden suuntaan, osoitti se epäämättömästi rouva de Béarnia.
Chon tunsi vieraan, päästi huudahduksen, laski harsonsa alas ja juoksi eteiseen.