— Sire, — sanoi hän hymyillen niin suloisen riutuvasti, että hän yksin siihen kykeni, — sire, minun käy sääliksi teidän Majesteettianne, tarjoan käsivarteni, menkäämme etsimään. Chon, lähde edeltä vakoilijaksi.
Chon astui ulos ensimäisenä, ikäänkuin etuvartiostona ja valmiina ilmoittamaan, jos vaara uhkaisi.
Käytävän ensimäisessä kulmauksessa alkoi kuninkaan sieraimia kutittaa niin maukas höyry, että se olisi herättänyt suurimmankin herkkusuun ruokahalun.
— Ah, — sanoi kuningas pysähtyen, — mitäs sulotuoksua tämä on, kreivitär?
— Se on illallinen, sire. Minä luulin kuninkaan suovan minulle kunnian jäädä aterialle Luciennesiin ja olin varustanut illallisen sitä mukaa.
Ludvig XV vetäisi sisäänsä pari kolme siemausta tuota herkullista tuoksua. Ja samassa hän mietti mielessään, että hänen vatsansa oli jo jonkun aikaa nurahdellut; että menisi ainakin puolituntia ennenkuin kovalla touhulla saataisiin eturatsastajat valveille, toinen puolituntia valjastaessa hevosia ja kymmenen minuuttia matkalla Marly'hin. Ja lisäksi hän ajatteli, että hän saisi Marlystä ainoastaan tilapäisen aterian, sillä häntä ei odotettu sinne. Hän veti sieraimiinsa viettelevää ruuan hajua ja pysähtyi kreivitär käsipuolessaan ruokasalin ovelle.
Siellä odotti loistavasti valaistu ja kahdelle henkilölle runsaasti katettu pöytä.
— Peste, — sanoi Ludvig XV, — teillä on etevä kokki, kreivitär.
— Sire, tämä on juuri hänen ensimäinen kokeensa, ja miesrukka on tehnyt parastansa ansaitakseen teidän Majesteettinne; kiitoksen. Nyt hän tahtoisi melkeinpä leikata kurkkunsa poikki, kuten Vatel-raukka.
— Ai, niinkö tosiaan? — kysyi Ludvig XV.