— Varsinkin luotti hän eräänlaiseen fasaaninmuna-omelettiin…
— Fasaaninmuna-omeletti? Mutta sehän on aivan minun mieliruokaani, fasaaninmuna-omeletti.
— Nyt näette, miten ikävää!
— No niin, kreivitär, älkäämme tuottako sellaista surua teidän kokillenne, — virkkoi kuningas nauraen. — Ja ehkäpä tuo valtias Zamore tulee takaisin tarkastukselta sillaikaa kuin me aterioimme.
— Ah, sire, se on loistava aatos, — huudahti kreivitär voimatta salata tyytyväisyyttään, saatuaan nyt ensimäisen voiton.
— Tulkaa, sire, tulkaa.
— Mutta kuka meitä pöydässä palvelee? — kysyi kuningas näkemättä ruokasalissa ainoaakaan lakeijaa.
— Ah, sire, — vastasi rouva Dubarry, — maistuuko kahvinne huonommalta, jos minä kaadan sen teille?
— Ei, kreivitär, ja voisinpa melkein sanoa: silloin kuin te sen valmistatte.
— No hyvä, tulkaa sitten, sire.