Viiden minuutin päästä joi hän kahvinsa nautiskellen kuin oikea herkkusuu ainakin.
Kreivitär antoi hänen rauhassa juoda; mutta kuninkaan kallistaessa viimeistä tilkkaa huulilleen huudahti hän:
— Oi, sire, te sytytitte kahvinne Voltairen runolla, se tuo onnettomuutta Choiseuleille.
— Minä olen erehtynyt, — sanoi kuningas nauraen, — ette olekaan sievä haltiatar, te olette paholainen.
Kreivitär nousi paikaltaan.
— Sire, — sanoi hän, — tahtooko teidän Majesteettinne lähteä katsomaan, onko kuvernööri jo palannut?
— Zamore? Pyh, mitä varten?
— Mutta tehän aioitte lähteä Marly'hin, sire.
— Se on totta, — vastasi kuningas ja koetti ponnistautua vapaaksi suloisesta hyvinvoinnin-tilastaan. — Mennään katsomaan, kreivitär, mennään.
Rouva Dubarry antoi merkin Chonille, joka katosi.