Kreivitär meni ikkunan komeroon ja luki:
'Älä odota tuota kelvotonta akkaa; hän väittää polttaneensa eilis-iltana jalkansa, joten hänen muka täytyy pysyä sisällä. Tästä hyvästä saamme kiittää Chonia, joka tuli eilen kotiin niin sopivaan aikaan, sillä hän tämän meille teki; vanha noita tunsi hänet, ja koko ilveilymme meni päin seiniä.
On hyvä, että tuo pieni vintiö Gilbert on kadonnut, hän, joka on alkusyynä tähän kaikkeen, muuten vääntäisin häneltä niskat nurin. Mutta jos tapaan hänet joskus, niin ei hän pelasta nahkaansa, siitä saa hän olla varma.
Lyhyesti lopuksi: tule heti Pariisiin, tai saamme alkaa koko jutun uudestaan.
Jean.'
— Mitä se on? — kysyi kuningas huomaten kreivittären yhtäkkiä kalpenevan.
— Ei mitään, sire; ilmoitus lankoni terveydentilasta.
— Hän voi kai yhä paremmin, se rakas kreivi?
— Kyllä, yhä paremmin, — vastasi kreivitär. — Kiitän, sire. Mutta katsokaa, tuolla tulevat vaunut pihaan.
— Se on se kreivittäremme varmaan?