— Ei, sire, hän on hra de Sartines.
— No mitä nyt? — kysyi kuningas, kun näki rouva Dubarryn menevän ovea kohti.
— Niin, sire, — vastasi kreivitär, — minä jätän nyt teidät vieraanne kanssa ja menen pukeutumaan.
— Entä kreivitär de Béarn?
— Kun hän tulee, ilmoitan sitten nöyrimmästi teidän Majesteetillenne, — vastasi kreivitär rutistaen paperin kokoon kampausviittansa taskussa.
— Te siis minut jätätte, kreivitär? — sanoi kuningas alakuloisesti huokaisten.
— Sire, tänään on sunnuntai; teillä ovat ne allekirjoitukset, allekirjoitukset!…
Ja rouva Dubarry tuli ja käänsi kuninkaan suudella raikkaat poskensa, joille kuningas läiskäsi kummallekin muiskun; ja senjälkeen kreivitär poistui huoneesta.
— Hiiteen allekirjoitukset kaikki, jotka niitä vaativat, — virkkoi kuningas. — Kuka on keksinyt ministerit, heidän salkkunsa ja viralliset paperit?
Kuningas tuskin ehti päästää tämän sadatuksen, kun sekä ministeri että salkku ilmestyivät sitä ovea vastapäätä olevalle kynnykselle, josta kreivitär oli kadonnut.