— Ovella pysäyttää minut palvelijatar ja ilmoittaa, ettei kreivitär saata lähteä ulos sinä päivänä eikä ehkä viikon päiviin.
— Tunnustan, että vaikka minä jo odotinkin jotain onnettomuutta, en ollut odottanut toki tällaista.
"Mitä, eikö hän voi lähteä ulos?" huudahdin minä. "Ja mikä hänellä sitten on?"
"Hän on sairas."
"Sairas? Mahdotonta! Eilen hän voi aivan erinomaisesti."
"Kyllä, monsieur. Mutta kreivittärellä on tapana keittää itse aamusuklaansa, ja kun hän tänä aamuna sitä keitti, läikäytti hän sitä vahingossa pannusta päälleen ja poltti jalkansa. Kreivittären huudot kuullessani minä juoksin hätään. Kreivitär oli aivan pyörtyä. Minä kannoin hänet vuoteeseen, ja luulen, että hän nyt nukkuu."
— Minä lensin valkeaksi niinkuin nuo sinun pitsisi, kälyni. Minä huusin: "Se on valhe."
"Ei, rakas hra Dubarry", vastasi minulle niin tuima ääni, että luulin sen voivan tunkeutua vaikka läpi seinien; "ei, se ei ole valhe, ja minulla on kauheat tuskat".
— Minä ryntäsin sinnepäin, josta ääni tuli, ja sysäsin auki erään oven, joka ei tahtonut avautua. Vanha kreivitär oli tosiaan vuoteessa.
"Ah, madame!…" huudahdin minä.