— Siinä ainoat sanat, mitä osasin puhua. Minä olin vihan vimmassa, olisin mielelläni hänet vaikka kuristanut.
"Katsokaa tuossa", sanoi hän minulle näyttäen surkean huonoa turkkilaista kahvipannua lattialla, "tuossa on pannu, joka on tähän kaikkeen syypää".
— Minä hyppäsin survomaan kaksin jaloin kahvipannua.
"Tällä ei enää suklaata keitetä, sen teille vannon."
"Sellainen paha onni", jatkoi vanha rouva vaikeroivalla äänellä. "Nyt esittelee teidän kälynne hovissa rouva d'Alogny. Mitäpä tässä muuta voi? Se oli sallittua, kuten itämaalaiset sanovat."
— Ah, hyvä Jumala, — huudahti kreivitär Dubarry, — sinä syökset minut aivan epätoivoon, Jean.
— Mutta minä en ole ollenkaan epätoivoissani, jos sinä vaan itse menet hänen luokseen: juuri siksi minä lähetin sinua noutamaan.
— Ja syy, miksi et ole epätoivoissasi?
— Dame, siksi, että sinä voit sellaista, jota minä en voi, siksi, että sinä olet nainen ja saatat otattaa kääreen hänen jalastaan edessäsi pois, ja kun siten paljastat petoksen, voit sanoa rouva de Béarnille, että hänen pojastaan ei koskaan tule mitään muuta kuin tavallinen maalaisherra ja ettei hän koskaan saa kolikkoakaan Salucesien perinnöstä. Kaiken kaikkiaan siksi, että sinä osaat matkia Camillen[58] kiroja paljoa paremmin kuin minä esittää Oresteen raivoa.
— Luulenpa, että lasket leikkiä! — huudahti kreivitär.