Muori kirkaisi:
— Ei, madame, ei, — sanoi hän; — en toki tahdo näyttää teille sellaista kauhistusta.
"Hyvä", mietti rouva Dubarry mielissään, "nyt hän on ansassa".
— Älkää välittäkö yhtään minusta, madame, — vastasi hän; — minä olen tottunut näkemään haavoja.
— Oh, madame, tiedänhän toki, mikä sopii ja mikä ei… — Kun kysymyksessä on auttaa lähimmäistämme, ei pidä ajatella, mikä sopii.
Ja yhtäkkiä hän kurotti kätensä vanhan rouvan jalkaa kohti, joka lepäsi suorana nojatuolissa.
Vanhus päästi kauhean hätähuudon, vaikka kreivitär Dubarry tuskin oli hänen jalkaansa koskenutkaan.
"Etevä näyttelijä", mutisi kreivitär itsekseen tarkaten rouva de
Béarnin kivusta vääntyneiden kasvojen joka piirrettä.
— Minä kuolen, — huokaili muori. — Oi, miten te säikäytitte minut, madame!
Ja kasvot kalpeina ja samein silmin hän heittäytyi seljälleen aivan kuin pyörtymäisillään.