— Niin, herttuatar, — sanoi prinsessa Viktoria, — te saitte meille jo veden suuhun, ja nyt te jätätte meidät keskelle pakinaa.
— En suinkaan; minä päinvastoin en halua mitään parempaa kuin kertoa sen loppuun asti. Niin, kun kummitätiä ei ollut, niin sitä etsittiin. "Etsikää, niin te löydätte", sanoo raamattu. Ja sitä etsittiin niin, että se löydettiin; mutta minkälainen täti löydettiinkään, taivaan isä! Muuan maalaismuori, viaton, vilpitön raiska. Hänet vedettiin näkyville kyyhkyslakastaan, häntä lelliteltiin, lilliteltiin, häntä pyntättiin.
— Sehän aivan pöyristyttää, — sanoi rouva de Guéménée.
— Mutta yhtäkkiä tapahtui, että kun maamuori on hyvin lellitty, lillitty ja pyntätty, hän putoaa portaissaan alas ja…
— Ja?… — kysyi de Richelieu.
— Sen katkes' sääriluu,
Oijoi, oijoi!
rallatti herttuatar lisäten tilapää-säkeistön markiisitar de Mirepoix'n äskeiseen otteeseen.
— Joten, — virkkoi rouva de Guéménée, — esittelystä…?
— Ei tullut mitään, kultaseni.
— Salliman sormi! — virkkoi marski kohottaen molemmat kätensä korkeutta kohti.