Prinsessain ympärille jäivät ainoastaan rouvat de Grammont, de Guéménée, d'Ayen, de Mirepoix, de Polastron ja kymmenkunta muuta naista, jotka olivat innokkaasti ottaneet osaa esittelykiistaan.
Herroja ei ollut muita kuin marski de Richelieu.
Naiset katsahtelivat häneen rauhattomina, niinkuin troialaista muinoin epäiltiin kreikkalaisten leirissä.
— Minä edustan täällä tytärtäni, kreivitär d'Egmontia, — sanoi herttua de Richelieu; — jatkakaa, jatkakaa vaan.
— Mesdames, — sanoi Grammontin herttuatar, — löytyy eräs keino pannaksemme vastalauseemme meitä kohtaan aiottua loukkausta vastaan, ja minä puolestani käytän sitä keinoa.
— Ja mikä se on? — kysyivät kaikki naiset yhtaikaa.
— Täällä on sanottu: "Kuningas on käskijänä", — jatkoi rouva de
Grammont.
— Ja minä vastasin, että se on totta, — virkkoi herttua.
— Kuningas käskee kyllä hovissaan, aivan niin; mutta kotonamme me olemme omaa itseämme; ja kuka estää minua tänä iltana käskemästä kuskiani: "Aja Chanteloupiin", eikä: "Aja Versaillesiin?"
— Niinpä kyllä, — virkkoi hra de Richelieu; — mutta vaikka te, herttuatar, panettekin vastalauseen, mitä siitä on tuloksena?