— Prinsessain jälkeen nimittäin, — sanoi herttuatar kunnioittavasti.
— Oh, antakaa meidän näytellä passiivista osaa, — vastasi prinsessa Adelaide. — Me lähdemme sisaremme Louisen luo Saint-Denis'hin; hän ei anna meidän heti sieltä poistua, me emme joudu tänne ajoissa, siihen ei ole mitään sanomista.
— Ei mitään, ellei olisi suorastaan kohtuuton, — vahvisti herttua.
— Minä teen heinää Chanteloupissa, — sanoi herttuatar.
— Hyvä! — huudahti herttua, — se syy tepsii!
— Minä, — virkkoi ruhtinatar de Guéménée, — minulla on lapsi sairas, minä pukeudun aamupukuun ja vaalin lastani.
— Ja minä taas, — jatkoi rouva de Polastron, — minun päätäni tänä iltana niin huimaa, ja voisin tulla vaarallisesti sairaaksi, ellei Tronchin huomenna iskisi minulta suonta.
— Ja minä, — sanoi markiisitar de Mirepoix majesteettisesti, — minä en mene Versaillesiin siksi, että minä en vaan sinne mene; kas siinä on syytä tarpeeksi, se on minun oma vapaa tahtoni.
— Hyvä, hyvä, — sanoi Richelieu, — kaikki on tähän asti loogillista; mutta täytyy vannoa vala.
— Kuinka? Täytyykö vannoa vala?