— Jos madame ei minuun luota, — sanoi vieras, — niin minä poistun heti.
— Asia on niin, että meillä ei ole aikaa koetella kykyänne, — sanoi
Chon.
— Ja miksikä koetellakaan? — huudahti nuori mies innostuksen puuskassa ja kierrellen kreivittären ympärillä ja katsellen häntä. — Minä tiedän hyvin, että kreivittären tukkalaitteen täytyy vetää kaikkien katseet puoleensa. Ja katseltuani nyt madamea, olen keksinyt muodon, joka tekee hurmaavan vaikutuksen, siitä olen vakuutettu.
Ja nuori mies teki kädellään liikkeen, josta huomasi, että hän luotti sokeasti itseensä. Ja silloin kreivittären epäilys alkoi horjua Ja Chonin ja Jeanin sydämiin toivo syttyä.
— Ah, tosiaanko? — kysyi kreivitär kummastuneena nuoren miehen sulavasta käytöksestä; kähertäjä ottikin paraikaa sellaisia lonkka-asentoja, ettei itse suuri Lubin olisi mahtavampia pystynyt tekemään.
— Mutta ensinnäkin minun pitäisi nähdä madamen puku, että koristukset sointuisivat siihen.
— Voi, minun pukuni! — huudahti kreivitär muistaen jälleen katkeran todellisuuden; — minun puku-parkani!
Jean löi otsaansa.
— Ah, sehän on totta. — Monsieur, voitteko moista kuvitella, niin hävytön päällekarkaus!… Se on varastettu, puku, ompelijattaret, kaikki! Chon, rakas, kiltti Chon!
Ja varakreivi alkoi nyyhkyttää väsyneenä tukkansa repimiseen.