Nopeuden, maun, huolellisuuden, tavattoman hyvän käsityksen sielullisen ja ruumiillisen kauneuden keskinäisistä suhteista, kaikki nämät avut hän näytti omistavansa tehdessään tärkeää työtään.
Kolmen neljännestunnin kuluttua pääsi rouva Dubarry hänen käsistään viehkeämpänä kuin itse Venus-jumalatar; sillä hän ei ollut aivan niin alaston, ja oli kuitenkin yhtä kaunis.
Kun kähertäjä oli viimeistellyt loistorakenteensa, kun hän oli koetellut sen lujuutta ja pyytänyt vettä pestäkseen kätensä ja kiittänyt Chonia, joka oli humauksessaan palvellut häntä kuin kuningasta, aikoi hän poistua.
— Mutta kuulkaa, monsieur, — sanoi Jean Dubarry silloin, — tietäkää, että minä olen yhtä itsepäinen rakkaudessani kuin vihassanikin. Minä toivon siis, että sanotte, kuka olette.
— Senhän jo tiedätte, monsieur; olen vasta-alkava nuorukainen nimeltä Leonard.
— Vasta-alkava? Istu ja pala, te olette täysi mestari, monsieur!
— Teistä tulee minun kähertäjäni, — virkkoi kreivitär katsellen pieni kuvastin kädessä itseään. — Ja minä maksan teille viisikymmentä louisdoria joka kerta, kun te valmistatte tukkalaitteeni joihinkin juhlallisuuksiin mennäkseni. Chon, maksa monsieurille sata louisdoria ensi kerrasta, siitä jää viisikymmentä juomarahaa.
— Sanoinhan teille, madame, että te loisitte maineeni.
— Mutta te ette saa kähertää muiden tukkaa kuin minun…
— Siinä tapauksessa, madame, pitäkää louisdorinne, — vastasi Leonard. — Minä tahdon säilyttää vapauteni, sillä sitä saan kiittää siitä, että tänään sain kunnian järjestää teidän tukkanne. Vapaus on ihmisen kallein omaisuus.