Mutta hän rauhoittui pian, kun hän näki kuningattaren salissa, jossa juuri esittelyt toimitettiin, jalokiviä säkenöivässä pitsi- ja puuteripilvessä ensinnäkin kolme tytärtään ja markiisitar de Mirepoix'n, joka oli pitänyt sellaista ääntä eilis-iltana; ja viimein kaikki nuo muutkin niskuroitsijat, jotka olivat vannoneet jäävänsä kotiin, mutta olivat nyt tulleet tänne aivan ensimäisille paikoille.
Herttua de Richelieu riensi kapinoitsijain parvessa toisen luota toisen luo ja sanoi:
— Ahaa, tässäkö nyt teidät näen, petturi!
Tai:
— Minä olin varma, että te olisitte uskoton!
Taikka:
— Mitäs sanoinkaan teille salaliitoista yleensä?
— Mutta entä te itse, herttua? — vastasivat naiset.
— Minäkö? Minähän edustin siellä tytärtäni, edustin kreivitär d'Egmontia. Septimanie ei ole täällä, hän piti sanansa samoin kuin rouvat de Grammont ja de Guéménée. Niinpä olenkin varma kohtalostani. Huomenna alkaa viides maanpakolaisuuteni ja neljäs Bastiljiin pistäytymiseni. Toden totta, minä en enää salaliittoja hankitse.
Kuningas ilmestyi saliin. Syntyi syvä hiljaisuus, jossa kuului vaan kellon ääni, kun se löi kymmenen: se oli juuri määrätty juhlahetki. Hänen Majesteettiaan ympäröi runsas hovilaislauma. Siinä oli viitisenkymmentä ylimystä, jotka eivät olleet vannoneet tulevansa juhlallisuuksiin ja kai siitä syystä olivat tulleet.