Kuningas huomasi heti, ettei tässä loistavassa seurassa ollut rouvia de Grammontia, de Guéménéeta eikä d'Egmontia.
Hän meni Choiseulin luo, joka koetti olla aivan rauhallinen, mutta ei onnistunut yrityksessään kuin heikosti.
— Minä en näe täällä herttuatar de Grammontia? — sanoi kuningas.
— Sire, — vastasi Choiseul, — sisareni on sairas ja antoi minun tehtäväkseni lausua teidän Majesteetillenne hänen alamaisen kunnioituksensa.
— Paha juttu! — sanoi kuningas ja käänsi ministerille selkänsä.
Kun hän kääntyi, seisoi Guéménéen ruhtinas hänen edessään.
— Entä ruhtinatar de Guéménée, missä hän sitten on? Ettekö tuonutkaan häntä tänne, ruhtinas?
— Se oli mahdotonta, sire, ruhtinatar on sairas; kun menin häntä noutamaan, oli hän vuoteessa.
— Ah, paha juttu, paha juttu! — toisti kuningas. — Kas, tuossahan on marski. Hyvää iltaa, herttua de Richelieu.
— Sire…, — äännähti vanha hovimies ja kumarsi notkeasti kuin nuorukainen.