— Te ehkä arvasitte tämän?
— Olin siitä varma.
— Kas vaan! Todellakin, herttua, mikä merkillinen mies! Tiesitte tällaista, ettekä ilmoittanut siitä minulle, ystävättärellenne, joka en siitä tiennyt mitään.
— Kuinka, madame, — vastasi herttua, — ettekö te tiennyt, että te joudutte tänne?
— En. Minun kävi melkein samoin kuin Aisopoksen, kun eräs virkailija pysäytti hänet kadulla: "Minne te menette?" — kysyi tämä häneltä. — "En sitä tiedä", — vastasi sadunkertoja. — "Vai niin, siinä tapauksessa te menette vankilaan." — "Näette nyt, että minä en tiennyt, minne olin menossa", — vastasi Aisopos. — Niin saatoin minäkin kyllä uskoa lähteväni Versaillesiin, mutta en ollut tarpeeksi varma sitä sanoakseni. Siksi olisittekin tehnyt minulle palveluksen, jos olisitte käynyt luonani… mutta… tulettehan nyt, eikö niin?'
— Madame, — vastasi Richelieu eikä näyttänyt olevan hämillään pilasta, — en ymmärrä, kuinka te ette ollut varma tänne joutumisestanne?
— Senpä sanon teille: siksi, että ympärilläni olivat salajuonet. Ja hän katsoi terävästi herttuaa silmiin, jotka kestivät aivan tyynesti tuon katseen.
— Salajuonet? Oh, mitä sanottekaan, kreivitär?
— Ensinnäkin varastettiin minulta kähertäjä.
— Kuinka, varastettiin kähertäjä?