— Niin?
— Kuka tuo upseeri on, hra de Guéménéen vieressä?
— Preussilaisessa univormussa?
— Niin.
— Tuo tummaihoinen mies, jolla on mustat silmät ja ilmeikkäät kasvot? Kreivitär, hän on jokin korkea upseeri, jonka hänen Majesteettinsa Preussin kuningas on lähettänyt tänne luultavasti puolestaan teidän esittelyjuhliinne.
— Älkää laskeko leikkiä, herttua; tuo mies on ollut Ranskassa jo kolme, neljä vuotta; tuo mies, jota minä en ole löytänyt, mies, jota olen etsinyt kaikkialta, minä tunnen hänet.
— Te erehdytte, kreivitär; hän on kreivi de Fenix, muukalainen, joka tuli tänne vasta eilen tai toissa päivänä.
— Hän tervehtii minua, tervehtii, näettekö!
— Kaikki tervehtivät teitä, elleivät ole jo sitä tehneet, kreivitär.
Mutta kreivittären oli vallannut niin omituinen mielenliikutus, ettei hän kuullut herttuan kohteliaisuuksia, vaan läksi hänen luotaan, ja aivan kuin tahtomattaan silmät luotuina yhä tuohon herraan, joka oli hänen huomiotaan herättänyt, hän meni muutaman askeleen muukalaista kohti.