Kuningas odotti vielä tuokion antaakseen kreivittären kysellä lisää.
Mutta kun hän näki hänen vaikenevan, korotti hän äänensä ja sanoi:
— Mesdames, huomenna saapuu madame la dauphine Compiègneen. H.K.K. otetaan siellä vastaan täsmälleen kello kaksitoista, kaikki esitellyt naiset yhtyvät matkalle, lukuunottamatta kuitenkaan niitä, jotka ovat sairaina, sillä matka on väsyttävä eikä madame la dauphine suinkaan tahtoisi heidän huonoa vointiaan pahentaa.
Nämä sanat lausui kuningas katsoen ankarasti Choiseulin, Guéménéen ja
Richelieun taholle.
Kuninkaan ympärillä vallitsi kauhistava hiljaisuus. Hänen sanainsa merkitys oli selvästi ymmärretty: ne sisälsivät epäsuosion.
— Sire, — virkkoi rouva Dubarry, joka oli pysähtynyt kuninkaan viereen, — minä pyydän armoa kreivitär d'Egmontille.
— Ja miksikä, suvaitkaa sanoa?
— Siksi, että hän on herttua de Richelieun tytär ja että herttua on minun uskollisin ystäväni.
— Richelieu?
— Niin, siitä olen aivan varma, sire.
— Minä teen kaikki, mitä tahdotte, — vastasi kuningas.