Compiègneen pysähdyttiin muutamaksi tuokioksi, ja sitten lähdettiin kaupungista käymäjalkaa sovitulle kohtaamispaikalle, jonka merkkinä oli tien varrelle, Magnyn kylän kohdalla olevalle kukkulalle pystytetty risti.
Koko Ranskan nuoriso ympäröi dauphinia; koko vanha aatelisto oli kuninkaan lähistöllä.
Toisaalta jälleen lähestyi dauphine, joka ei ollut muuttanut vaunuja, lasketulla nopeudella sovittua kohtaamispaikkaa.
Kaikki vaunut tyhjenivät heti. Kahden puolen laskeutuivat hovilaislaumat maahan. Ainoastaan kaksissa vaunuissa olivat enää istujansa: toiset niistä olivat kuninkaan, toiset dauphinen. Dauphinen vaunujen ovi aukesi ja nuori arkkiherttuatar hypähti keveästi niistä alas.
Prinsessa asteli sitten kuninkaallisia vaunuja kohti.
Kun Ludvig XV näki pojanpoikansa valitun tulevan, käski hän avata vaunujensa oven ja kiiruhti vuorostaan nopeasti ulos.
Madame la dauphine oli niin tarkoin laskenut askeleensa, että juuri kun kuninkaan jalka koski maahan, hän heittäytyi hänen jalkainsa juureen.
Kuningas kumartui ja nosti nuoren prinsessan ylös ja syleili hellästi häntä, luoden häneen kuitenkin samalla katseen, joka sai prinsessan vastoin tahtoaankin punastumaan.
— Tässä on dauphin! — sanoi kuningas osoittaen Marie-Antoinettelle Berryn herttuaa, joka seisoi prinsessan takana ja jota prinsessa ei ollut vielä huomannut, ei ainakaan virallisesti.
Dauphine tervehti sirosti lyykistäen, ja dauphin vastasi hänen tervehdykseensä, punastuen nyt vuorostaan.