"Siinäpä on heidän isänsäkin!" tuumasivat Jean ja kreivitär yhtaikaa itsekseen, vastatessaan kumartaen tervehdykseen.
— Vaunuihin, messieurs, vaunuihin! — huusi samassa kuninkaan kotijoukkojen päällikkö, joka johti saattokuntaa.
Vanhat herrat hyvästelivät kohteliaasti kreivitärtä ja varakreiviä; ja läksivät yhdessä samoja vaunuja kohti, iloissaan, kun olivat saaneet nähdä toisensa niin pitkän ajan jälkeen.
— No niin, — sanoi varakreivi Jean, — sanonko sinulle erään asian, ystäväni? Isä ei miellytä minua enempää kuin lapsetkaan.
— Miten harmillista, että se pikku karhu Gilbert karkasi! — virkkoi kreivitär; — häneltä olisimme saaneet kaikenlaisia tietoja näistä asioista, hän kun on kasvanut heidän linnassaan.
— No, hänet kyllä löydetään, sillä nythän meillä ei ole enää muuta tekemistä kuin etsiä hänet kynsiimme, — vastasi Jean.
Liikkeelle lähteväin vaunujen jyrinä keskeytti pakinan.
Seuraavana päivänä, vietettyään yön Compiègnessä, jatkoivat nuo kaksi hovia, toinen menneen vuosisadan laskeva aurinko, toinen uuden aamurusko, matkaansa toisiinsa sekaantuneina Pariisia kohti, tuota nielua, joka oli ne molemmat ahmaiseva.
40.
Suojelijatar ja suojatti.