— Hm, — tuumi Gilbert.
— Siinä ei kelpaa hymähtely; te ette ole vielä niin oppinut, pieni filosoofini, ettei teillä olisi paljon oppimista. Ja ensimäinen selviö täällä kuuluu: Ihminen ei valehtele vaietessaan; painakaa se mieleenne.
— Mutta jos tullaan minulta kyselemään?
— Kuka sen tekisi? Oletteko te hassu, ystäväni? Hyvä Jumala, kuka teitä maailmassa muistaa, paitsi minä? Ei näy teillä olevan vielä koulutusta, hyvä filosoofi. Laji, johon te kuulutte, on nykyään sangen harvinainen. Saa etsiä maantiet ja metsäpolut löytääksensä mokomia kuin te. Te jäätte minun luokseni, ja minä lupaan tehdä teistä neljän vuorokauden kuluessa erinomaisen hovimiehen.
— Sepähän saadaan nähdä, — vastasi Gilbert jyrkästi. Chon kohautti olkapäitään. Gilbert hymyili.
— Mutta se siitä, — jatkoi Chon; — teidän ei muuten tarvitsekaan miellyttää kuin kolmea henkilöä.
— Ja ne kolme ovat?
— Kuningas, kälyni ja minä.
— Mutta mitä siihen vaaditaan?
— Olette nähnyt Zamoren? — virkkoi nainen vastaamatta suoraan kysymykseen.