— Gilbert pudisti päätään.
— Ellei tänä iltana, niin huomenna tai ylihuomenna. Kyllä sisunne lauhtuu, hyvä herra niskuri, ja jos tuotatte meille liikaa vaivaa, niin täällä on kantapoikien kuritusmestari, joka auttaa meitä.
Gilbertin selkää karmi, ja hän kalpeni.
— Lähtekää siis nyt siivosti Zamoren luo, — virkkoi Chon ankarasti; — siellä ei teidän ole hullumpi olla; meillä on hyvä ruoka; mutta varokaa kiittämättömyyttä, muutoin teille siitä opetetaan.
Gilbert painoi päänsä alas.
Niin menetteli hän aina, kun hän päätti vastaamisen asemasta toimia.
Lakeija, joka oli tuonut Gilbertin tänne, odotti hänen palaamistaan.
Hän vei hänet pieneen ruokasaliin, sen etuhuoneen viereen, jossa hän
ensin oli oleskellut. — Zamore istui jo pöydässä.
Gilbert meni ja asettui hänen viereensä, mutta syömään häntä ei saatu.
Kello löi kolme; rouva Dubarry läksi Pariisiin. Chon, joka aikoi lähteä sinne hänen jälkeensä, käski palveluskuntaa kesyttämään hänen karhuaan. — Paljon namusia, jos hän näyttäisi taipuisalta; ankaria uhkauksia ja vaadittaissa tunti putkaa, jos hän yhä niskuroisi.
Kello neljä tuotiin Gilbertin huoneeseen puku, joka oli muuttava hänet lääkäriksi vasten tahtoaan: pipohattu, peruukki, musta ihopuku ja samanvärinen viitta. Lisäksi oli hänelle toimitettu poimukaulus, sauva ja suuri kirja.
Tämän kaiken tuonut lakeija näytti hänelle nuo esineet yhden toisensa jälkeen. Gilbertissä ei huomattu minkäänlaista vastarinnan halua.