Lakeijan perästä tuli sisään hra Grange ja neuvoi hänelle, miten kuhunkin vaatekappaleeseen oli pukeuduttava. Gilbert kuunteli kärsivällisesti koko Grangen esityksen. Hän virkkoi ainoastaan:
— Luullakseni lääkäreillä oli muinoin myöskin mustepullo ja pieni paperikäärö?
— Aivan niin, hän on oikeassa, — sanoi Grange; — etsikää hänelle pitkulainen mustepullo, joka ripustetaan hänen vyöhönsä.
— Ja kynä ja paperia, — huusi Gilbert. — Minä vaadin, että asu on täydellinen.
Lakeija kiiruhti noudattamaan käskyä. Samalla oli hän saanut tehtäväkseen ilmoittaa neiti Chonille, että Gilbert oli taipuvainen.
Neiti Chon ihastui tästä tiedosta niin, että antoi sen tuojalle pienen kukkaron, jossa oli kahdeksan écun rahaa, sidottavaksi mustepullon viereen mallilääkärin vyöhön.
— Kiitoksia, — sanoi Gilbert saatuaan nämä uudet esineet.
— Nyt kai jätätte minut yksin, että voin pukeutua?
— Niin, tehkää se pian, — sanoi Grange, — että neiti saa nähdä teidät ennen Pariisiin lähtöään.
— Kaikki on valmista puolessa tunnissa, — vastasi Gilbert; — pyydän aikaa ainoastaan puoli tuntia.