— Tulkaa perästäni, monsieur, — sanoi Gilbert.
Ja nuorukainen lähti kulkemaan edeltä, kun taas hänen seuralaisensa otti toista hevosta kuolaimista ja pakotti sen tulemaan perästään.
Ilma oli muuten tullut jo siedettävämmäksi, oli jo melkein lakannut satamasta ja ukkospilvi loittoni jyristen.
Matkustajalle tuli noista kahdesta ensiksi halu ryhtyä puheisiin.
— Te näytte tuntevan hyvin Taverneyn paroonin, ystäväni, — sanoi hän.
— Kyllä, monsieur, se on selvä, sillä minä olen ollut hänen talossaan lapsesta asti.
— Hän lienee sukulaisianne?
— Ei, monsieur.
— Holhoojanne?
— Ei.