— Älkää peljätkö!
Gilbert ei enää arkaillut; hän hellitti kädestään portinkolkuttimen ja tempaisi nuorasta kelloa, joka päästi nyt niin kaikuvan äänen, että sen olisi voinut kuulla neljännespeninkulman päähän.
— Kautta kunniani, — sanoi matkustaja, — jos parooninne ei nyt kuullut, niin on hän umpikuuro.
— Ai, nyt alkaa Mahon haukkua — virkkoi nuorukainen.
— Mahon![25] — toisti matkustaja; — tuo nimi on varmaankin kohteliaisuus parooninne puolelta hänen ystäväänsä Richelieun herttuaa kohtaan.
— En ymmärrä, monsieur, mitä tarkoitatte.
— Mahonin valloittaminen on marskin viimeinen sotainen urotyö.
Gilbert päästi toisen kerran huokauksen.
— Niin, niin, monsieur, kuten jo sanoin, minä en tiedä mitään, — valitti hän.
Ja ne kaksi huokausta ilmaisivat muukalaiselle lyhyesti kokonaisen joukon salattuja kärsimyksiä ja tukehutettuja, ellei suorastaan pettyneitä kunnianhimoisia toiveita.