Samassa alkoi kuulua askeleitten kopinaa.
— Viimeinkin! — huudahti muukalainen.
— Se on kunnon ukko la Brie, — selitti Gilbert.
Portti aukeni, mutta kun la Brie näki muukalaisen ja hänen omituiset ajoneuvonsa, niin aikoi hän, joka luuli tulleensa avaamaan ainoastaan Gilbertille, yllätettynä sen jälleen sulkea.
— Anteeksi, ystäväiseni, — sanoi matkustaja, — mutta meillä on tulo juuri tänne; älkää siis heittäkö porttia kiinni noin nenämme edessä.
— Mutta, monsieur, minun täytyy ilmoittaa ensin paroonille, että odottamaton vierailu…
— Ei maksa vaivaa ilmoittaa mitään, luottakaa minuun. Minä otan vastaan hänen nyrpeytensä, ja jos minut ajetaan täältä pois, ei se ainakaan tapahdu ennenkuin olen lämmitellyt, kuivannut vaatteet ja levännyt täällä, sen teille takaan. Olen kuullut, että näiden seutujen viini on hyvää. Te kai tunnette sen, vai mitä?
La Brie ei vastannut tähän kysymykseen, vaan koetti estellä tulijaa pääsemästä sisään. Mutta matkustaja oli tehnyt horjumattoman päätöksensä ja hän johti kaksi hevostaan ja ajoneuvot puistokujaan, sillaikaa kun Gilbert sulki portin, mikä kaikki tapahtui tuossa tuokiossa. La Brie näki olevansa voitettu ja päätti silloin mennä itse ilmoittamaan tappiostaan. Ja niinpä hän lähti vanhoilla jaloillaan minkä kerkisi rakennusta kohti ja huusi täyttä kurkkua:
— Nicole Legay! Nicole Legay!
— Mikä se Nicole Legay on? — kysyi muukalainen astellen linnaan päin yhtä rauhallisena kuin ennenkin.