Kaikki nämä ihailtavat yksityiskohdat hämmästyttivät Balsamoa ensi silmäyksellä. Hän näki kaikki, huomasi kaikki sinä lyhyenä tuokiona, jolloin neiti de Taverney ilmestyi ruokasaliin ja tuli tervehtimään häntä. Mitä taas Taverneyn parooniin tulee, hän ei ollut huomaamatta pienimmässäkään määrin, minkä vaikutuksen tällainen harvinainen täydellisyyksien kokoomus teki hänen vieraaseensa.
— Te olette oikeassa, — sanoi Balsamo hiljaa vierasisännälleen, — neiti on ihailtavan kaunis.
— Älkää häntä imarrelko liikaa Andrée-raukkaa, monsieur, — vastasi parooni huolimattomasti — Hän on juuri tullut luostarista ja uskoisi ehkä, mitä hänelle sanotte. En silti, että liioin pelkäisin hänen tulevan kiemailunhaluiseksi. Lapsi-raukkani ei päinvastoin ole laisinkaan kylliksi kiemailevainen, ja kunnon isänä ryhdyn minä kehittämään hänessä tätä ominaisuutta, joka on naisen ensimäinen ase.
Andrée loi silmänsä maahan ja punastui. Kuinka hän koettikin, hän ei voinut olla kuulematta tätä isänsä omituista teoriaa.
— Näinkö neitiä neuvottiin, kun hän oli luostarissa? — kysyi Josef Balsamo naurahtaen paroonilta; — ja kuuluiko tämäkin määräys opetukseen, jota nunnat hänelle antoivat?
— Monsieur, — virkkoi parooni, — minulla on aivan omat mielipiteeni, kuten jo ehkä olette huomannut.
Balsamo kumarsi merkiksi, että hän kannatti täydellisesti paroonin ajatusta hänestä itsestään.
— Ei, — jatkoi Taverneyn parooni, — minä en aio matkia noita perheenisiä, jotka sanovat tyttärilleen: "Olkaa siveitä, järkkymättömiä, sokeita; haaveilkaa kunniasta, hienotuntoisuudesta Ja epäitsekkyydestä." Oi noita älyttömiä! Minusta se on kuin näkisin sekundanttien riistävän sankareiltaan ensin kaikki aseet ja vievän heidät sitten taistelutanterelle vihollista vastaan, joka on asestettu kiirestä kantaan. Ei, jumaliste, niin ei käy minun tyttärelleni Andréelle, vaikka hän onkin kasvatettu Taverneyssä, tällaisessa sydänmaan luolassa.
Balsamo myönsi mielessään kyllä oikeaksi nimityksen, jonka parooni antoi linnalleen, mutta kuitenkin piti hän kohteliaisuuden vaatimana velvollisuutena väittää kasvonilmeillään tuollaista nimitystä vastaan.
— Hyvä, hyvä, — sanoi vanhus vastaukseksi kieltämiselle, jonka näki Balsamon kasvoilla, — kyllä minä tunnen Taverneyn, tietäkää se. Mutta oli miten oli, niin etäällä kuin elämmekin tuosta loistavasta auringosta, jonka nimi on Versailles, on tyttäreni saava tuntea sen maailman, jonka minä olen aikoinani niin hyvin tuntenut. Hän astuu sinne… jos hän kerran sinne astuu, täysissä aseissa, jotka minä taon hänelle kokemusteni ja muistojeni avulla… Mutta, monsieur, se täytyy tunnustaa, luostari on kokonaan pilannut hänet… Minun tyttäreni — niin pahoin ei käy muille kuin minulle, — minun tyttäreni on ensimäinen luostarin kasvatti, joka on ottanut siellä opetuksen varteen ja noudattaa kirjaimellisesti evankeliumia. Tuhat tulimaista, myöntäkää, että minulla on kova onni, parooni!