— Ah, jopa taidan taas yllättää teidät ihailemassa suola-astiaani, — sanoi parooni de Taverney.
— Tällä kertaa erehdytte, isäntäni, — virkkoi Balsamo; — minä ihailin neidin kättä.
— Ah, erinomaista! Tehän olette oikea Richelieu! Mutta koska se on teillä nyt kädessänne, tuo minun hieno suola-astiani, jonka arvon heti tunsitte, niin tarkastakaa sitä. Sijaishallitsija tilasi sen Lucas-kultasepältä. Siinä on kuvattuna satyyrien ja bakkantien lemmenkohtauksia; se on rohkea-aiheista, mutta se on kaunis.
Balsamo huomasi nyt vasta, että suola-astian kuviot, jotka olivat erittäin taitavaa ja arvokasta työtä, eivät olleet, rohkea-aiheisia, vaan suorastaan rivoja. Sen näkeminen saattoi hänet ihailemaan sitä enemmän neidin tyyneyttä ja välinpitämättömyyttä, Andréen, joka ojensi isänsä käskystä kulmiaan rypistämättä vieraalle suola-astian ja jatkoi sitten punastumatta ateriaansa.
Mutta näytti siltä kuin Taverneyn parooni olisi ottanut oikein elämäntehtäväkseen riistää tyttäreltään kaiken sen viattomuuden verhon, joka ympäröi häntä kuin se neitsyyden puku, josta raamattu puhuu. Hän jatkoi näet koruesineensä pienimpienkin yksityiskohtaisten kauneuksien kuvailua, vaikka Balsamo koetti parhaansa mukaan kääntää puhetta pois niistä.
— Mutta syökäähän, parooni, — sanoi sitten Taverney, — sillä meillä ei ole, huomatkaa se, muuta kuin tämä yksi ruokalaji. Ehkäpä kuvittelette, että tässä tulee vielä paistia, että sitten on varattuna vielä väliruokia. Älkää luulkokaan, sillä te olette hirveästi pettyvä toiveissanne.
— Anteeksi, isä, — virkkoi Andrée aivan yhtä tyynesti kuin äskenkin, — mutta jos Nicole on ymmärtänyt tarkoitukseni oikein, on hän alkanut tehdä tôt-fait-leivosta, jota varten minä annoin hänelle reseptin.
— Reseptin! Sinä olet antanut ruokareseptin Nicole Legaylle, kamarineitsyellesi! Sinun kamarineitsyesi kyökkiaskareissa? Ei puutu enää muuta kuin että sinä itse vielä menisit keittiöön. Tekivätkö herttuatar de Châteauroux tai markiisitar de Pompadour kuninkaalle ruokia? Ei, päinvastoin kuningas paistoi heille omeletteja… Taivaan vallat, täytyykö minun nähdä naiseni kyökkipiikoina! Parooni, antakaa tyttärelleni anteeksi.
— Mutta, isäni, täytyyhän ihmisen syödä, — sanoi Andrée rauhallisena. — Kuule, Legay, — lisäsi hän korkeammalla äänellä, — onko se jo valmis?
— On, neiti, — vastasi nuori tyttö, kantaen pöytään valmisteensa, joka levitti ruokahalua kiihoittavaa tuoksua.