Balsamo loi nyt katseensa Nicoleen nähdäkseen, minkä vaikutuksen nämä hänen emäntänsä sanat, jotka olivat ylimielisyyteen saakka ylpeät, tekisivät häneen. Ja hän näki silloin nuoren kamarineitsyen huulten rypistyksestä, että hän ei ollut tunteeton hänen palvelija-asemastaan koituville nöyryytyksille.

Mutta tätä ilmettä kesti kamarineitsyen kasvoilla vain välähtämän, sillä kun hän kääntyi poispäin, luultavasti kyyneltä salatakseen, niin osuivat hänen silmänsä ruokasalin pihanpuolella olevaan ikkunaan.

Kaikkea tätä tarkasti Balsamo mielenkiintoisesti; hän näytti puolestaan jotain etsivän näiden henkilöiden keskuudesta, joiden pariin oli joutunut. Kaikkea Balsamo tarkasti, sanoimme; niin ollen seurasi hänen katseensa myöskin Nicolen silmäyksiä, ja silloin oli hän näkevinään vilahdukselta miehen kasvot siinä ikkunassa, joka oli herättänyt Nicolen huomiota.

"Todellakin", ajatteli hän, "kaikki tässä talossa on hyvin merkillistä. Jokaisella täällä on salaperäisyytensä. Ja minä toivon, ettei minun tarvitse olla täällä tuntiakaan tietämättä neidin salaisuutta. Tunnen jo paroonin ja aavistan Nicolen ongelman."

Hän tuli hetkeksi hajamieliseksi, mutta vaikka sitä kesti vain hetkisen, niin huomasi isäntä sen.

— Tekin uneksitte, — sanoi parooni de Taverney; — hyvä, mutta voisitte odottaa edes yöhön saakka, rakas vieraani. Uneksiminen on tarttuvaista ja se on tauti, joka näyttää ruvenneen oikein raivoamaan täällä, huomatakseni. Lasketaanpa, montako henkilöä täällä uneksii. Ensinnäkin täällä on uneksimassa neiti Andrée; sitten uneksii kaunokainen Nicole, ja viimein näen aina uneksimassa tuon vetelehtijän, joka ampui nämä peltopyyt ja kenties ampuikin ne unissaan…

— Tarkoitatte Gilbertiä? — kysyi Balsamo.

— Juuri häntä. Hän on filosoofi kuten hra la Briekin. Mutta filosoofeista puheen tullen, oletteko heidän ystävänsä? Siinä tapauksessa ilmoitan teille etukäteen, että silloin ette ole minun.

— En, hra parooni, en ole heidän kanssaan ystävyksin enkä vihoin: en tunne yhtään filosoofia, — vastasi Balsamo.

— Olkaa hyvillänne, hiisi vie. He ovat inhoittavia elukoita, vielä myrkyllisempiä kuin ovat rumia. He hävittävät monarkian oppilauseillaan. Ranskassa ei enää naureta, vaan luetaan. Ja mitä sitten luetaan? Tällaisia lauselmia kuin tämä: Yksinvaltaisen hallituksen alla on kansan ylen vaikea olla hyveellinen[26]. Tai kuin tämä: Todellinen monarkia on valtiomuoto, joka on keksitty ainoastaan kansojen tapojen turmelemiseksi tai heidän orjauttamisekseen[27]. Tai tällainen: Jos kuninkaitten valta on Jumalasta, niin on se sitä samalla tapaa kuin taudit ja muut ihmiskunnan vitsaukset[28]. Se on huvittavaa, tämä tällainen! Hyveellinen kansa! Mitä sillä tekee? Kysynpä teiltä. Ah, kaikki menee hullusti, nähkääs, ja niin on käynyt siitä saakka kuin hänen Majesteettinsa puhui hra de Voltairen kanssa ja alkoi lukea hra Diderot'n kirjoja.