Samassa oli Balsamo taas näkevinään äskeisten kalpeain kasvojen vilahtavan ikkunassa, mutta ne katosivat heti kun hän loi niitä kohti silmänsä.
— Onko sitten neitikin filosoofi? — kysyi Balsamo hymyillen.
— Minä en tiedä, mitä filosofia on, — vastasi Andrée. — Tiedän ainoastaan rakastavani sellaista, joka on vakavaa.
— Oh, neitiseni, — huudahti Taverneyn parooni, — mikään ei minun mielestäni ole vakavampaa kuin elää hyvin; rakasta siis sitä.
— Mutta eihän neiti tunnu vihaavan elämää? — kysyi Balsamo.
— Miltä kannalta asiaa katsoo, monsieur, — vastasi Andrée.
— Siinä taas uusi tyhmä sana, — virkkoi Taverney. —
Mutta uskoisitteko, että poikanikin on jo vastannut minulle kirjaimellisesti samoin?
— Teillä on poikakin, arvoisa isäntäni? — kysyi Balsamo.
— On, Jumala paratkoon, on valitettavasti: varakreivi de Taverney, luutnantti Dauphinin santarmikunnassa, hieno poika!