»Ei kumpikaan puolue, mutta kyllä jakobiinit, joiden kannattajia on kaikkialla valtakunnassa ja joilla noiden parinkymmenen tuhannen vapaaehtoisen joukossa on kenties yhdeksäntoistatuhatta opetuslasta. Uskokaa minua, sire, tuo päätös kaataa päätöksentekijät.»
»Jos olisin siitä varma, tuntisin saaneeni melkein täyden lohdutuksen!» huudahti kuningas.
»Minun käsittääkseni, sire, se päätös on, vaarallinen kansalle, kuninkaalle, kansalliskokoukselle ja etenkin sen aikaansaajille, joiden rangaistukseksi se koituu. Siitä huolimatta neuvon teitä vahvistamaan sen. Se on keksitty niin ovelasti, että luulen, sire, sen lähteneen jonkin naisen päästä.»
»Rouva Rolandin varmaankin? Mikseivät naiset kehrää ja kudo sukkia sen sijaan että sekaantuvat politiikkaan?»
»Mitä sille voi, sire! Maintenon, Pompadour ja du Barry ovat vieroittaneet naiset entisistä askareistaan. Päätösehdotus on sommiteltu perin viekkaasti, siitä kiisteltiin kiihkeästi, ja se hyväksyttiin intomielisesti. Kaikki ovat villissä tämän onnettoman päätöksen taida. Jos esitätte kieltonne, pannaan se silti täytäntöön. Kahdenkymmenentuhannen asemasta, jotka kerätään laillista tietä ja joita siis voidaan pitää edes jonkunlaisessa kurissa, maakunnista saapuu lähestyvän liittojuhlan johdosta neljäkymmentätuhatta, jotka voivat yhdellä iskulla kumota perustuslain, hajoittaa kansalliskokouksen ja kaataa valtaistuimen… Jos olisimme voittajia sensijaan että olemme voitettuja», lisäsi Dumouriez alentaen ääntänsä, »jos voisin jollakin verukkeella antaa Lafayettelle ylipäällikkyyden ja satatuhatta miestä hänen käytettäväkseen, niin sanoisin: 'Sire, älkää vahvistako sitä!' Meidät on lyöty ulkona ja sisällä, ja siksi sanon: 'Sire, vahvistakaa se!'»
Tällöin koputettiin huoneen ovelle.
»Sisään!» kehoitti Ludvig XVI.
Tulija oli kamaripalvelija Thierry.
»Sire», sanoi tämä, »oikeusministeri Duranthon pyytää puhutella teidän majesteettianne».
»Mitä hän haluaa? Käykää katsomassa, Dumouriez.»