»Sire», sanoi kuningatar, »minun täytyy tunnustaa, että kuultuani herra Dumouriezin selitykset olen tästä kysymyksestä samaa mieltä kuin hänkin.»
»No, siinä tapauksessa…» aloitti kuningas.
»Siinä tapauksessa, sire…?» toisti Dumouriez.
»Minä suostun, mutta vain sillä ehdolla, että te vapautatte minut niin pian kuin mahdollista niistä kolmesta vehkeilijästä.»
»Uskokaa minua, sire», vakuutti Dumouriez, »käytän hyväkseni ensimmäistä sopivaa tilaisuutta. Olen varma, ettei sitä tarvitse kauan odottaa.»
Tervehdittyään kuningasta ja kuningatarta Dumouriez poistui. Majesteetit tarkkailivat uuden sotaministeriön lähtöä, kunnes ovi sulkeutui hänen perässään.
»Te kehoititte minua suostumaan, madame», virkkoi kuningas. »Mitä teillä nyt on sanottavaa?»
»Vahvistakaa ensin kahdenkymmenentuhannen miehen sijoittamista koskeva asetus, antakaa hänen leirittää miehet Soissonsiin, sallikaa hänen hajoittaa ne pataljooniksi ja sitten… niin, sitten katsotte, mitä teette pappeja koskevalle asetukselle.»
»Mutta jos hän vetoo sanaani, madame?»
»Hyvä! Hän joutuu pahaan pulaan ja siten meidän valtaamme.»