Koska minulla on kunnia nauttia luottamustanne ja hoidan tointa, joka velvoittaa minua lausumaan teille totuuden, uskallan sen lausua teille. Se on velvollisuuteni, sillä olette itse sen minulle antanut. Ranskalaiset ovat säätäneet itselleen perustuslain, joka on herättänyt sekä tyytymättömyyttä että kapinallisuutta. Kansan enemmistö haluaa säilyttää sen, on vannonut puolustavansa sitä henkeen ja vereen saakka ja nähnyt ilokseen kansalaissodan puhkeavan, joka tarjosi sille keinon turvata perustuslakia. Mutta vähemmistö, toivon kannustamana, on jännittänyt kaikki voimansa päästäkseen valta-asemaan. Siitä on peräisin se sisäinen taistelu lakeja vastaan, se anarkia, jota kaikki kunnon kansalaiset vaikeroivat ja pahansuopaiset käyttävät aseenaan herjatakseen uutta hallitustapaa. Siitä se hajaannus, joka hehkuu kaikkialla, sillä välinpitämättömyyttä ei ilmene missään. Halutaan joko perustuslain voittoa tai sen kumoamista, toimitaan joko sen säilyttämiseksi tai muuttamiseksi. Pidätyn tutkimasta, mitä perustuslaki sellaisenaan on, tarkastaakseni vain, mitä olosuhteet vaativat, ja pyrkien arvostelemaan asioita mahdollisimman tasapuolisesti koetan osoittaa, mitä olisi tavoiteltava ja mitä on suosittava.
Teidän majesteetillanne oli etuoikeuksia, joiden uskoitte kuuluvan kuninkuuteen. Kasvaneena käsitys kannassa, että ne oli säilytettävä, ette ole voinut tyytyväisin mielin nähdä, että ne teiltä riistettäisiin. Halunne saada ne takaisin oli yhtä luonnollinen kuin mielipahanne niiden tuhoamisen johdosta. Nämä tunteet, jotka kuuluvat ihmissydämen olemukseen, on otettu mukaan vallankumouksen vihollisten laskelmiin. He ovat siis voineet luottaa salaiseen apuun, kunnes olosuhteet sallisivat avoimen suojeluksen. Tämä tilanne ei ole välttänyt kansan huomiota, ja se on ollut omiaan lietsomaan kansan epäluuloa. Teidän majesteettinne on siis joutunut alati ratkaisemaan, luopuako entisistä tottumuksistanne, henkilökohtaisista eduistanne vaiko tehdä uhraukset, jotka filosofia on sanellut ja välttämättömyys vaatinut, toisin sanoin, rohkaistako kapinoivia ärsyttämään kansaa vaiko rauhoittaa kansaa yhtymällä siihen. Kaikella on loppu, ja epävarmuuden loppuhetki on nyt tullut.
Voiko teidän majesteettinne nyt liittyä avoimesti niihin, jotka pyrkivät muuttamaan perustuslain, vai uhrauduttako jalomielisesti ja ehdoitta perustuslain voiton hyväksi? Se on ydinkysymys. Nykyinen tilanne tekee sen kysymyksen ratkaisun välttämättömäksi.
Vaikeatajuista kysymystä, ovatko ranskalaiset kypsiä vapaudelle, ei ole paikallaan käsitellä tässä yhteydessä. Sillä nyt ei ole hetki arvostella, mitä me olemme sadan vuoden perästä, vaan on katsottava, mihin nykyinen sukupolvi pystyy.
Ihmisoikeuksien julistuksesta on tullut poliittinen evankeliumi ja Ranskan perustuslaista uskonto, jonka puolesta kansa on valmis kuolemaan. Mielenkiihko onkin joskus johtanut siihen, että se on astunut lain tilalle, ja koska lailla ei ole ollut riittävää voimaa hillitä häiritsijöitä, ovat kansalaiset itse rangaisseet. Senpä vuoksi emigranttien ja niiden henkilöiden omaisuudet, joiden on tiedetty edustavan heidän puoluettaan, ovatkin joutuneet alttiiksi tuholle, johon kostonhalu on innoittanut. Samasta syystä monet departementit ovat kohdelleet ankarasti pappeja, jotka yleinen mielipide on tuominnut karkotettaviksi ja jotka se olisi tehnyt uhreiksi.
Tässä etujen kamppailussa kaikki tunteet ovat saaneet intohimon leiman. Isänmaa ei ole enää pelkkä tyhjä sana, jota mielikuvitus on huvikseen kaunistellut, vaan todellisuus, joka vaatii uhrauksia, johon kiinnytään päivä päivältä yhä lujemmin, koska se tuottaa huolta, todellisuus, joka on luotu ankarin ponnisteluin, joka varttuu huolten mukana ja jota rakastetaan yhtä paljon sen kalleuden kuin siihen sisältyvän toivon vuoksi. Kaikki siihen kohdistuvat hyökkäykset ovat omiaan elvyttämään hurmautumista sen puolesta.
Mille asteelle tämä hurmautuminen kehittyykään hetkellä, jolloin isänmaan rajan taakse kertyneet vihollisvoimat käyvät yhteistyöhön maan omien vehkeilijöitten kanssa antaakseen sille surmaniskun!
Valtakunnan kaikissa osissa on kehittymässä valtava jännitys. Se puhkeaa hirveällä tavalla, ellei perusteltu luottamus teidän majesteettinne aikeihin voi sitä tyynnyttää. Mutta tämä luottamus ei synny vakuutuksien nojalla; sen pohjaksi kelpaavat vain tosiseikat.
Ranskan kansa tajuaa selvästi, että sen perustuslaki säilyy, että hallitus saa kaiken sille välttämättömän voiman heti kun teidän majesteettinne, haluten ratkaisevasti tämän perustuslain menestymistä, tukee lakiasäätävää kansalliskokousta kaikella toimeenpanovallan voimalla, poistaa kansan huolestumista herättävät vehkeet ja riistää tyytymättömiltä kaiken toivon.
Vastikään on säädetty kaksi laajakantoista asetusta. Molempien päätarkoituksena on juurruttaa yleistä rauhaa ja lujittaa valtion hyvinvointia. Jos niiden vahvistaminen lykkääntyy, viriää epäluulo, ja jos se lykkääntyy yhä kauemmaksi, kasvaa tyytymättömyys, ja minun täytyy sanoa, että kansan nykyisessä kiihtyneessä mielentilassa tyytymättömyys voi johtaa mihin tahansa!