»Kansa, tässä ovat lain taulut!»
Sitten alkoi valan vannominen.
Kaikki kokouksen jäsenet astuivat sen ohi alakuloisina ja kylminä. Monet tiesivät ennakolta, ettei tämä voimaton perustuslaki eläisi vuottakaan. Vannottiin silti, koska valanteko oli pakollinen toimitus.
Kolme neljäsosaa vannoneista oli päättänyt olla noudattamatta tekemäänsä valaa.
Mutta Pariisissa kierteli huhu niistä kolmesta päätöksestä, jotka kansalliskokous oli tehnyt. Ei enää majesteettia! Ei enää valtaistuinta! Yksinkertainen nojatuoli vain puheenjohtajan vasemmalla puolella! Kaikki se merkitsi melkein: ei enää kuningasta!
Raha, kuten aina, säikähti ensimmäisenä. Arvopaperit laskivat huimaavasti. Pankkimiehet alkoivat pelätä.
Lokakuun 9 päivä toi tullessaan suuren muutoksen. Uuden lain mukaan ei ollut enää kansalliskaartin ylipäällikköä. Silloin Lafayetten tuli luopua toimestaan, ja kukin kuudesta legionapäälliköstä komentaisi kaartia omalla vuorollaan.
Kuten muistamme, kuninkaan piti tulla kansalliskokouksen lokakuun seitsemäntenä, ja hän astui kokoussaliin.
Päinvastoin kuin mitä olisi voinut odottaa — niin voimakas oli vielä tällöin kuninkuuden arvovalta — kuninkaan astuessa sisälle ei ainoastaan noustu ja paljastettu päitä, vaan lisäksi puhjettiin yksimielisiin suosionosoituksiin.
Kansalliskokous huusi: »Eläköön kuningas!»