»Puheeni on turhaa, elämäni tarpeeton vapaudelle, mutta kuolemani hyödyttäisi sitä. Ruumiini kohoaisi kapinan lipuksi, ja minä sanon sinulle…»
Grangeneuve viittasi uhkaavin elein kädellään Tuilereihin päin.
»Tuon linnan ja sen asukkien pitää tuhoutua siinä myrskyssä!»
Chabot silmäili Grangeneuviä puistattavan ihailun vallassa.
»No?» kärtti Grangeneuve.
»Ah, ylevä Diogenes», sanoi Chabot, »sammuta lyhtysi! Se mies on löydetty!»
»Sopikaamme siis kaikesta jo tänä iltana. Ensi yönä kävelen yksinäni täällä» (he olivat tällöin Louvren ristikkoportin kohdalla) »autioimmassa ja pimeimmässä kolkassa… Jos pelkäät kätesi hervahtavan, ota mukaasi pari isänmaanystävää. Teen tämän liikkeen, jotta he tuntisivat minut.»
Grangeneuve kohotti molemmat kätensä.
»He surmaavat minut, ja lupaan kaatua ääntäkään päästämättä.»
Chabot pyyhki otsaansa nenäliinalla.