Mutta näiden kolmen viimeisen joukossa oli Bertrand de Got, Bordeauxin arkkipiispa, jonka tiedettiin olevan enemmän omien etujensa ystävä kuin Filip kauniin vihollisen.
Muuan sanansaattaja lähti viemään tätä uutista.
Filip lähetti pikaviestin Bertrand de Gotille, joka ei tiennyt vielä, mihin korkeaan tehtävään hänet oli valittu, ja kehoitti häntä saapumaan Andelysin metsään.
Tapaamisaika oli pimeä, synkkä yö, oikea manausyö, ja paikka kolmen tien risteys. Tällaisen ajan ja paikan tavallisesti valitsevat henkilöt, jotka aikovat turvautua yliluonnolliseen apuun, manata esille pahat voimat, vannovat saatanalle alamaisuutta ja suutelevat hänen sorkkajalkaansa.
Se ero tässä kuitenkin oli, että — ilmeisesti arkkipiispan rauhoittamiseksi — neuvottelu aloitettiin kuuntelemalla messua. Alttarin ääressä, kun ehtoolliskalkki kohotettiin nähtäväksi, kuningas ja kirkonmies vannoivat vaitiolon lupauksen. Sitten kynttilät sammutettiin, messun toimittanut pappi ja kuoripojat poistuivat ja veivät mennessään ristiinnaulitun kuvan ynnä pyhät astiat, ikäänkuin olisivat pelänneet niiden saastuvan, jos ne joutuisivat pian alkavan neuvottelun mykiksi todistajiksi.
Arkkipiispa ja kuningas jäivät kahden kesken.
Kuka siis on kertonut tämän kohtauksen Villanille, jonka teoksesta olemme sen lukeneet?
Varmaankin Saatana, joka tiettävästi oli kolmantena tässä neuvottelussa.
»Arkkipiispa», sanoi kuningas Bertrand de Gotille, »minulla on valta tehdä sinusta paavi, jos annan. Sitä varten olen tullut tapaamaan sinua.»
»Todistus?» kysyi Bertrand de Got.