»Tuon terveiset Robertilta, joka lähti viemään julistustamme kommuunille… Älkää olko levottomia, vasta huomenna se alkaa tai vielä myöhemmin!»
Camille pudisti päätänsä kuin epäilisi. Sitten hän nojasi päänsä
Lucilen olalle ja nukahti.
Hän oli nukkunut puolisen tuntia, kun ovikello soi.
Rouva Robert meni avaamaan. Tulija oli Robert. Hän tuli noutamaan
Dantonia kommuunin käskystä ja herätti nukkujan.
»Lähtekööt… mutta antakoot minun nukkua rauhassa!» ärjyi Danton.
»Onhan päivä huomennakin.»
Robert ja hänen vaimonsa lähtivät kotiinsa.
Hetken kuluttua ovikello soi jälleen. Rouva Danton meni avaamaan ja sitten opasti sisälle rotevan, vaaleaverisen, arviolta kaksikymmenvuotiaan nuorukaisen, jonka yllä oli kansalliskaartin kapteenin asetakki ja kädessä kivääri.
»Onko herra Danton kotona?» kysyi hän.
»Nouse, rakas ystävä!» sanoi rouva Danton herättäessään miehensä.
»No, mitä nyt?» huudahti tämä. »Vieläkö joku?»