Madame Elisabeth kevensi hieman vaatteitaan voidakseen lojua sohvalla mukavammin, irroitti kaulahuivistaan karneolineulan ja näytti sitä rouva Campanille. Se oli kaiverrettu kivi. Kaiverruksessa näkyi liljankuva ja lyhyt kirjoitus.
»Lukekaa!» kehoitti madame Elisabeth.
Rouva Campan meni lähemmäksi kynttilää ja luki.
»Unohda loukkaukset ja anna anteeksi vääryydet.»
»Pelkään pahoin», sanoi prinsessa, »ettei tämä mietelauselma vaikuta vihollisiimme, mutta olkoon se silti meille pyhä!»
Tuskin hän oli lausunut nämä sanat, kun pihalta kuului laukaus.
Naiset kiljahtivat.
»Ensimmäinen laukaus!» sanoi madame Elisabeth. »Voi, se ei jää viimeiseksi!»
Kuningattarelle oli ilmoitettu Pétionin saapuminen. Seuraavassa pari sanaa, millaisissa olosuhteissa Pariisin pormestari oli tullut palatsiin.
Hän oli saapunut kello puoli kymmenen tienoissa. Tällä kerralla hänen ei tarvinnut odotella eteishuoneessa. Päinvastoin hänelle sanottiin, että kuningas odotti häntä. Mutta päästäkseen kuninkaan puheille hänen täytyi kulkea ensin sveitsiläisten, sitten kansalliskaartilaisten ja edelleen puukkoritareiksi nimitettyjen aatelismiesten keskitse.