Koska tiedettiin kuninkaan kutsuttaneen Pétionin puheilleen ja koska hän olisi voinut yhtä hyvin pysyä palatsissaan kaupungintalossa kuin syöksyä siihen leijonanluolaan, jonka nimi oli Tuileriein palatsi, singottiin hänelle päin kasvoja vain nimitykset konna ja Judas, kun hän nousi portaita.
Ludvig XVI odotti Pétionia samassa huoneessa, missä oli kohdellut pormestaria niin tylysti kesäkuun 21 päivänä. Pétion tunsi oven ja hymyili. Kohtalo soi hänelle hirveän koston.
Ovella kansalliskaartin päällikkö Mandat sulki häneltä tien.
»Ah, tekö se olettekin, herra pormestari!» sanoi hän.
»Minä itse, hyvä herra», vastasi Pétion tapansa mukaan tyynesti.
»Mitä asiaa teillä on?»
»Voisin vapautua vastaamasta kysymykseenne, herra Mandat, koska en myönnä teillä olevan oikeutta kysyä minulta mitään, mutta, koska minulla on kiire, en pidä tarpeellisena kiistellä alempiarvoisteni kanssa…»
»Alempiarvoisten?»
»Te keskeytätte, vaikka sanoin, että minulla on kiire, herra Mandat. Olen tullut tänne, koska kuningas on kolmasti kutsuttanut minua. Omasta aloitteestani en olisikaan saapunut.»
»No niin, koska minulla on kunnia nähdä teidät, herra Pétion, kysyn, miksi kaupungin poliisiviranomaiset ovat antaneet marseillelaisille ammuksia vallan ylettömästi ja miksi minä, Mandat, olen saanut miehiäni varten vain kolme panosta kullekin.»