»Mutta», vastasi Pétion horjahtamatta vähääkään tyyneydestään, »Tuilerieistä käsin ei ole enempää pyydettykään — kolme panosta jokaiselle kansalliskaartilaiselle ja neljäkymmentä jokaiselle sveitsiläiselle — kuninkaan pyytämä määrä on annettu».
»Mistä johtuu tämä ammusmäärän erilaisuus?»
»Kysykää sitä kuninkaalta, älkää minulta, hyvä herra.
Ehkei hän luota kansalliskaartiin.»
»Mutta minä, hyvä herra, olen pyytänyt teiltä ruutia», huomautti Mandat.
»Se on totta, mutta valitettavasti teillä ei ole oikeutta saada sitä.»
»Mainio vastaus!» huudahti Mandat. »Sillä teidänhän juuri tulisi oikeuttaa minut siihen, koska määräys on teidän annettava!»
Kiista alkoi siirtyä alalle, missä Pétionin olisi käynyt vaikeaksi puolustautua, mutta hänen onnekseen ovi aukeni ja Röderer, kommuunin asiamies, tuli Pariisin pormestarin avuksi sanomalla:
»Herra Pétion, kuningas odottaa teitä.»
Pétion astui sisälle. Kuningas odotti Pétionia kärsimättömänä.
»Ah, vihdoinkin tulette, herra Pétion!» sanoi hän. »Kuinka on Pariisin laita?»