Valehtelisimme, jos sanoisimme tämän alttiuden olleen tykkänään vailla tuskia. Mutta ne tuskatkin, jotka raastoivat Pitoun sydäntä joka kerta kun Catherine antoi lemmitylleen uuden todistuksen rakkaudestaan, osoittivat nuorukaissydämen ehtymätöntä hyvyyttä.
Kun Isidor oli surmattu Varennesissa, oli Pitou tuntenut mitä syvintä sääliä Catherinea kohtaan. Päinvastoin kuin Billot hän antoi täyden tunnustuksen nuorelle aatelismiehelle ja muisteli, mitä kaunista, hyvää ja jaloa oli ollut miehessä, joka tietämättään oli joutunut hänen kilpailijakseen.
Siitä seurasi, minkä jo tiedämmekin: ei ainoastaan että Pitou rakasti masentunutta ja surupukuista Catherinea kenties enemmän kuin oli rakastanut iloista ja mielistelynhaluista Catherinea, vaan lisäksi, mikä tuntunee mahdottomalta, hän oli oppinut rakastamaan pikku Isidoria yhtä paljon kuin äitiäkin.
Ei siis ihmeteltäne, että sanottuaan hyvästi Billotille ja muille Pitou ei palannutkaan maatilalle, vaan lähti Haramontin suunnalle.
Pitoun katoamisiin ja äkillisiin ilmestymisiin oli muuten totuttu, ettei kukaan ollut huolissaan hänen poistumisistaan, vaikka hän kansalliskaartin kapteenina olikin kylän arvohenkilöitä. Kun hän oli kateissa, kuiskailtiin:
»Kenraali Lafayette on kutsuttanut Pitoun puheilleen.»
Ja näin oli sanottu kaikki.
Pitoun palattua häneltä udeltiin pääkaupungin uutisia. Ja kun Pitou, Gilbertin välityksellä, tiesi kertoa vereksimmät ja luotettavimmat uutiset ja kun muutamia päiviä myöhemmin Pitoun ennustukset toteutuivat, luotettiin häneen edelleenkin sokeasti sekä kapteenina että profeettana.
Gilbert puolestaan tunsi Pitoun jalon ja uhrautuvan luonteen. Hän tiesi voivansa tarpeen vaatiessa uskoa tälle nuorukaiselle elämänsä, Sébastienin elämän, aarteen, tehtävän, lyhyesti kaikki, mikä voidaan jättää vilpittömän ja voimakkaan miehen huomaan. Pitoun käväistessä Pariisissa Gilbert kysyi häneltä aina, tarvitsiko hän jotakin. Se ei millään lailla hämmentänyt Pitouta. Hän vastasi miltei aina: »En tarvitse mitään, herra Gilbert.» Se ei silti estänyt Gilbertiä antamasta hänelle muutamia louisdoreja, jotka Pitou pisti taskuunsa.
Muutama kultaraha, eräiden sivutulojen ja Orleansin herttuan metsästä hankittujen luontaisansioiden ohella, merkitsi Pitoulle kokonaista omaisuutta. Eikä hän ollutkaan kuluttanut kultarahojaan loppuun, kun Gilbert hänet tavatessaan uudella kourallisella täytti hänen taskunsa.